Tyrkyttäjästä tuotteistajaksi

Korkeasti koulutetut toimivat yrittäjänä muuta työväestöä harvemmin, ja erityisesti akateemisten yrittäjyysaktiivisuus on Suomessa selvästi muuta väestöä alhaisempaa. Tämän kohderyhmän aktivoiminen yrittäjiksi on tärkeää, koska näiden yritysten on todettu tutkimusten mukaan menestyvän paremmin ja olevan kasvuhakuisempia, ja siten vaikuttavan positiivisesti taloudelliseen kasvuun ja työllisyyteen.

Tiistaina 26. tammikuuta kokoontuu yli 100 korkeasti koulutettua yrittäjyydestä kiinnostunutta tai yrittäjäksi aikovaa tuotteistamiskoulutuksen seminaariin Kuopiossa. Tyrkyttäjästä tuotteistajaksi -seminaarin kouluttaja on tuotteistajaguru Jari Parantainen. Parantaisen lähestymistapa yrittäjyyteen ja asiakaslähtöisyyteen on perinteistä poikkeava. Seminaarissa perehdytään aloittavan yrittäjän yleisimpiin karikkoihin ja tuotteistetaan omaa osaamista.

– Seminaarin tarkoituksena on herätellä korkeasti koulutettuja pohtimaan oman osaamisen tuotteistamista ja samalla rikkoa tiettyjä yrittäjyyteen liitettyjä myyttejä, kertoo projektipäällikkö Mari Mykkänen.

Koulutuksen järjestää Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten hallinnoima OiLi-hanke. TE-keskuksen ESR-rahoitteisen OiLi-hankkeen tavoitteena on edistää korkeasti koulutettujen yrittäjyyttä tarjoamalla koulutusta, ohjausta ja neuvontaa yrittäjyydestä kiinnostuneille, yrittäjäksi ryhtymistä harkitseville sekä yritystoiminnan käynnistämistä suunnitteleville. Tällä hetkellä hankkeessa on mukana 20 korkeasti koulutettua yrittäjäksi aikovaa sparrattavana. Heille tarjotaan koulutusten lisäksi myös asiantuntijapalveluita liiketoiminnan suunnitteluun.

Lisätietoja:

OiLi-hankkeen projektipäällikkö Mari Mykkänen, 040 355 3850, mari.mykkanen@uef.fi
Kouluttaja Jari Parantainen, 050 5229 529
www.ediste.fi

OiLi-hanke verkossa
http://oili.uef.fi