Avoin yliopisto | Keskeiset käsitteetTässä osiossa esitetään tiivis yhteenvetokasvatustieteen keskeisimmistä käsitteistä. Tarkemmin voit perehtyä aiheeseen kasvatustieteen perusteoksista. Lisätietoa saat myös luennoilta sekä oppimis- ja ohjausnäkemyksiä sekä opetuksen suunnittelua käsittelevistä osioista. Tekstin sisällä on pohdintatehtäviä, joita voit itse miettiä. Joidenkin tehtävien yhteydessä esitetään myös vinkkejä, joita kannattaa myös katsoa. Kasvatustiede Kasvatuksen kysymyksiä käsiteltiin teoreettisella ja filosofisella tasolla jo antiikin Kreikassa ja empiiristä kasvatuksen tutkimusta alettiin harjoittaa 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Kasvatustieteen käsite vakiintui vasta 1960-luvulla Suomessa, siihen asti puhuttiin yleisemmin kasvatusopista. (Toiskallio 1989). Keskusteluahan on käyty myös siitä, onko hoitamista ja hoitotyötä koskeva tietoperusta hoito-oppia vai hoitotiedettä. Kasvatustiede voidaan lyhyesti määritellä kasvatusta ja opetusta tutkivaksi tieteeksi (Hirsjärvi & Huttunen 1991). Viime aikoina on oppiminen noussut yhä keskeisemmäksi kiinnostuksen kohteeksi. Joskus kasvatustieteen synonyyminä käytetään käsitettä pedagogiikka, joka kuitenkin joissain tapauksissa viittaa liiaksi vain lasten ja nuorten opettamiseen (Sarala 1988). Pedagogiikan rinnalla puhutaankin andragogiikasta, joka korostaa nimenomaan aikuisten oppimisen erityispiirteitä. Kasvatustieteen tehtävä on tuottaa tieteellistä tietoa kasvatuksesta. Tieteellisen tiedon tuntomerkkeinä ja erona esimerkiksi arkitietoomme (yhtälailla kasvatus- kuin hoitotieteessäkin) on perinteisesti pidetty
Kasvatustiedettä pidetään yleensä arvosidonnaisena tieteenalana kuten hoitotiedettäkin. Tieteellisiä väitteitä ei kuitenkaan saa hyväksyä tai hylätä esimerkiksi uskonnollisilla, poliittisilla tai moraalisilla perusteilla, vaan tieteellisen tiedon tulee perustua "tieteen pelisääntöihin" (Niiniluoto 1982). Pedagogiikka Pedagogiikka-termi juontaa kreikankielisestä sanasta paidagogos (= lasten ohjaaja). Varsinkin saksankielen vaikutusalueella pedagogiikka merkitsi käytännöllis-teoreettista opinalaa, jossa käsiteltiin kasvatukseen liittyviä kysymyksiä lähinnä akateemisissa yhteyksissä ja myöhemmin erityisesti yliopistossa. Tämän opin- ja tieteenalan suomenkielisenä vastineena oli kasvatusoppi. Pedagogiikka-käsitteeseen sisältyy monia merkityksiä:
Voimme siis erotella useita erilaisia pedagogiikka-termin käyttötapoja. Olennaista on se, missä tilanteessa ja missä suhteessa muihin käsitteisiin tätä termiä milloinkin käytetään. Andragogiikka Knowles (1984) on kritisoinut pedagogiikka-käsitteen käyttöä. Aikuisten oppimisen ja opettamisen on havaittu sisältävän omia erityispiirteitä, jolloin andragogiikan käsite on paremmin paikallaan. Tällaisia aikuisen oppimisessa (usein) korostuvia ja lapsen oppimisesta (yleensä) eroavia erityispiirteitä ovat esimerkiksi
Miten nämä erityispiirteet sitten vaikuttavat oppimisessa? Itsenäiset aikuiset osaavat huolehtia oppimisestaan myös ilman ulkoista kontrollia. He myös suhtautuvat kriittisemmin siihen, mitä haluavat oppia eivätkä välttämättä hyväksy ulkoa asetettuja oppimistavoitteita sellaisenaan. Aikuisen elämäntilanne on myös usein sellainen, että hän joutuu priorisoimaan oppimistavoitteitaan sekä niveltämään ne muuhun elämäänsä ja toimintaansa (oppivelvollisuusikäinen joutuu pikemminkin niveltämään harrastuksensa yms. koulunkäyntiin). Elämänkokemus on todennäköisesti muokannut aikuiselle jo jonkinlaisia yksilöllisiä ja persoonallisia näkemyksiä ja kokemuksia (vrt skeemat) monista opittavista asioista. Nämä ohjaavat aikuisen oppimista - opetuksen kannalta joskus ehkä arvaamattomastikin. Joka tapauksessa elämänkokemus antaa laajan tarttumapinnan oppimiselle. Aikuinen ei myöskään välttämättä tahdo esimerkiksi opetella ulkoa asioita, joita hän ei koe mielekkäiksi tai käytännössä hyödyllisiksi. Hän ei vain passiivisesti vastaanota opetusta vaan myös arvioi sitä ja omaa oppimisprosessiaan. Toisaalta joskus uuden tiedon omaksumista voi myös vaikeuttaa aikuisen usein hyvin syvään juurtuneet aikaisemmat käsitykset (skeemat). (Onko lapsen oppiminen sitten kaiken tämän vastakohta - sitä voit pohtia!?) Mieti, minkälaisia keinoja voit käyttää, jos haluat suunnitella opetuksesi nimenomaan aikuisen oppimista tukevaksi?
Didaktiikka Didaktiikka (opetusoppi) on kasvatustieteen osa-alue, jonka tutkimuskohde on opettaminen ja oppiminen. Toisena didaktiikan perustieteenä on myös kasvatuspsykologia.
Didaktiikka jakautuu yleiseen ja erityisdidaktiikkoihin. Yleisdidaktiikka käsittelee opetuksen yleisiä periaatteita ja menetelmiä. Erityis- tai ainedidaktiikka käsittelee tietyn aihealueen (esimerkiksi matematiikka, kielet, hoitaminen) opettamisen erityiskysymyksiä. Puhutaan myös kuvailevasta sekä normatiivisesta didaktiikasta. Kuvaileva didaktiikka kuvaa tosiasioita sellaisenaan, normatiivinen didaktiikka myös arvioi esimerkiksi erilaisten opetusmenetelmien soveltuvuutta tai tehokkuutta. Edellä oleva lainaus Comeniukselta edustaa lähinnä normatiivista didaktiikkaa. Tietyn aihekokonaisuuden didaktinen kokonaiskäsittely tarkoittaa koko oppimisprosessin huomioimista opetuksen suunnittelussa. Esimerkiksi pelkkä asiasisällön valinta tai havainnollistamisen tai arvioinnin suunnittelu ei vielä ole didaktista kokonaiskäsittelyä. Näkemys siitä, mistä eri vaiheista "täydellinen" oppimisprosessi koostuu, vaihtelee riippuen oppimiskäsityksestä. Hoitotyön didaktiikka Hoitotyön didaktiikka on nimenomaan hoitotyössä tapahtuvia oppimistilanteita koskeva erityistietämyksen alue. Hoitotyön didaktiikka on ainedidaktiikkaa, jota sovelletaan hoitotyöhön liittyvissä oppimistilanteissa. Hoitotyön didaktiikan perustieteenä ovat kasvatustiede ja hoitotiede. Mieti millaisia oppimistilanteita liittyy hoitotyöhön? Milloin voit tarvita hoitotyön didaktiikan osaamista? Mitä erityispiirteitä mielestäsi liittyy nimenomaan hoitotyössä tapahtuvaan kasvatukseen / opetukseen / oppimiseen? Kun etsit omaan aiheeseesi ja kohderyhmääsi sopivaa lähdemateriaalia tehtävääsi varten, yritä löytää myös tutkimustietoa, joka käsittelee nimenomaan hoitotyön didaktiikkaa. Kasvatus Toiskallion (1988) mukaan kasvatus on tavoitteellista persoonallisuuden kehittämistä, joka voi kohdistua toiseen tai itseenkin. Hollon klassisen määritelmän mukaan kasvatus on "kasvamaan saattamista", kasvamisen tielle sattuvien esteiden poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle kasvamiselle (Hirsjärvi & Huttunen 1991). Kasvatuksen eri määritelmissä voi korostua kasvatus tapahtumana, kasvatuksen keinot tai kasvatuksen tavoitteet ja tulos. Vertaile edellisiä määritelmiä! Mieti omaa näkemystäsi! Kasvatusta pidetään yleensä yläkäsitteenä koulutukselle ja opetukselle. Koulutus ja opettaminen ovat kasvatusta, mutta kasvatus voi olla muutakin, esimerkiksi pienen lapsen kohdalla. Erityisesti koulutus on yleensä rajattu tiettyyn organisaatioon, ajankohtaan, tavoitteisiin ja keinoihin.
Oppiminen Mitä oppiminen on viime kädessä on filosofinen kysymys - puhutaan erilaisista oppimiskäsityksistä tai -näkemyksistä (vrt. esim. "terveyskäsitykset"). Riippuen oppimiskäsityksestä voidaan korostaa
Mieti esimerkiksi millainen rooli on oppijalla edellisissä esimerkeissä! Oppimisen elämää säilyttävä tehtävä on auttaa ihmistä "orientoitumaan, sopeutumaan, kehittymään, ratkaisemaan ongelmia, vastaamaan haasteisiin" (Rauste - von Wright & von Wright 1997, 19). Nykykäsitysten mukaan oppiminen ei ole pelkkää passiivista vastaanottamista ja reagoimista, vaan prosessi, johon sisältyy havaitseminen, muistaminen, ajattelu ja päätöksenteko (Rauste-von Wright & von Wright 1997). Oppivan ihmisen tietoisuus, tavoitteet ja aikaisemmat kokemukset aina vaikuttavat oppimiseen. Muisti ei toimi kuten "tallelokero" vaan ihminen yleensä aina tulkitsee, valikoi ja muokkaa vastaanottamaansa informaatiota jollakin tavoin (Toiskallio 1988). Myös Engeström (1987) korostaa oppijan henkistä toimintaa oppimisessa, oppiminen on ulkomaailmaa ja toimintaa koskevien sisäisten mallien rakentamista. Toiskallion (1988) mukaan todelliseen oppimiseen liittyy pysyvä muutos tietoisuudessa ja toiminnassa. Oppiminen voi olla eri tavoin suuntautuvaa (vrt Kauppi in Kajanto 1993, s. 82):
Uudistavaan oppimiseen liittyy edellämainitun lisäksi sitoutuminen tiedon soveltamiseen sekä pyrkimys toimintakäytännön kehittämiseen (Kauppi 1993). Pohdi edellä mainittuja tasoja seuraavan esimerkin valossa: Erilaisia oppimiskäsityksiä ja -teorioita käsitellään yksityiskohtaisemmin oppimisnäkemyksiä käsittelevässä tukimateriaalissa. Opettaminen Mitä sitten on opettaminen? "Tavoitteellista opiskelun ja oppimisen ohjaamista", sanoo Toiskallio (1988). Mutta " kun opetusta tapahtuu, oppimista voi tapahtua tai olla tapahtumatta, usein tapahtuu myös sellaista oppimista, jota ei ole tavoiteltu. Myös silloin kun opetusta ei tapahdu, oppimista voi tapahtua tai olla tapahtumatta" (Yrjönsuuri ja Laukkanen 1990: Opetuksen mahdollisuuksia VPK) Opettaminen on kasvatuksen menetelmä. Opettaminen (ainakaan hyvä opettaminen)
Onnistuakseen opetus edellyttää sekä opetettavan asian sisällöllistä hallintaa että aiheen sekä kohderyhmän oppimisen kannalta mielekkään opetustavan hallintaa. Muistele oppimiseen liittyviä kokemuksiasi: | |
