Avoin yliopisto | Oikeustieteet - erikoistu juridiikan osaajaksiItä-Suomen yliopiston avoin yliopisto tarjoaa laajasti oikeustieteiden opintoja aikuisopiskelijoille. Opintoja voi suorittaa niin lähellä kuin kauempanakin laajan yhteistyöoppilaitosverkoston ja etäopiskeluun soveltuvien opintojen avulla. Oikeustieteiden opetusta on kehitetty työelämän tarpeista lähtien. Opinnot suuntautuvat oppiaineittain osaamisalueille, erityisesti julkishallintoon, joilla erikoistuneista juridiikan asiantuntijoista on kysyntää. Tällaisia aloja ovat mm. oikeus-, sosiaali-, työ-, vero-, ympäristö- sekä kunnallishallinto. Opiskelu tarjoaa mahdollisuuden saada uusinta tietoa, jota voi hyödyntää oikeudellista osaamista edellyttävissa työtehtävissä. Vaatimuksia edeltävistä opinnoista ei ole. Opiskelutavat Lähiopetuksessa opintoja suoritetaan tutkinto-opiskelijoiden aikataulujen mukaisesti, pääsääntöisesti kirjallisuutta ja säädöksiä tenttimällä. Luennot Joensuun kampuksella edesauttava opiskelua, mutta ovat yleensä vapaaehtoisia, joten etäopiskelu- ja -tenttiminen omalla paikkakunnalla on mahdollista. Tukea itsenäiseen opiskeluun tuovat mm. luentorungot, opettajien laatima muu mahdollinen materiaali, iltatentit, harjoitustehtävät ja mallivastaukset. Useissa oikeustieteiden oppiaineissa opiskelu tapahtuu osittain tai kokonaan verkko-opintoina. Monimuoto- ja verkko-opintojen tukena on sähköinen oppimisympäristö Moodle ja opintojen suoritustapoina vaihtelevat kirjatentit, oppimistehtävät, verkkoryhmätyöskentely ja verkkotentit. Itsenäisen opiskelun tukimateriaali on kirjallista ja tarjolla on asiantuntijaluentoja verkossa. Tutkintotavoitteinen opiskelu Työelämässä olevia aikuisopiskelijoita ajatellen avoin yliopisto ja oikeutieteiden laitos ovat kehittäneet erillisen tutkintotavoitteisen etäopiskeluohjelman HTK-opinnot (oikeustieteet) avoimessa yliopistossa, joka toteutetaan yhteistyössä useiden kesäyliopistojen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on ollut oikeustieteiden koulutuksen saavutettavuuden parantaminen, oikeustieteiden opintojen etä- ja iltaopiskelun tukeminen ja tutkintotavoitteisen opiskelun vahvistaminen. Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon (HTK/HTM) voi suorittaa Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnassa pääaineena eurooppaoikeus, finanssioikeus, hallinto-oikeus, oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus, rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, siviilioikeus ja ympäristöoikeus. Kaikkia oppiaineita voit opiskella myös avoimessa yliopistossa. Tutkinto ei ole oikeustieteellinen, vaan juridiikan erityisaloille pätevöittävää yhteiskuntatieteellisen alan lakiasiantuntijakoulutusta, jossa opiskelijat syventyvät valitsemaansa oikeudenalaan perinteisiä oikeustieteellisiä tutkintoja laajemmin. Tutkinto-opiskelijaksi voi hakeutua avoimen yliopiston väylän kautta, suorittamalla tietyn määrän opintoja avoimessa yliopistossa. Hallintotieteiden kandidaatin tutkintorakenne (1.8.2011 alkaen) Opintojen ohjaus Opiskeluasi tuetaan monin eri tavoin. Avoimen yliopiston henkilökunta järjestää infotilaisuuksia kampuksilla, yhteistyöoppilaitoksissa sekä verkon välityksellä. Lisäksi tarjolla on maksutonta opintoneuvontaa ja vertaistukea eli tuutorointia. Sähköiset järjestelmät (WebOodi, Moodle, s-posti, kirjaston e-aineistot) helpottavat opintojen suunnittelua ja käytännön työskentelyä. WebOodissa voit mm. ilmoittautua sähköisesti tentteihin, tarkistaa opetuksen/tenttien aikatauluja Joensuun kampuksella sekä omia opintosuorituksia ja -oikeuksia. Kuuntele ja katsele tallenne WebOodin käyttämisestä. Tervetuloa opintoihin mukaan- suunnitellaan yhdessä juuri sinulle sopivat opinnot! Seija Tuominen Riitta Vornanen |