Avoin yliopisto | OpiskelumuodotYliopistossa opiskelu tuo mukanaan monenlaisia käytäntöjä ja uusia käsitteitä. Opintoja on mahdollista suorittaa joko lähiopetuksen mukaisesti, itsenäisesti työskentelemällä tai etäopetuksena, riippuen kunkin opintojakson vaatimuksista. Lähiopetus Luennoilla perehdytään tietyn opintojakson aiheisiin opettajan johdolla. Luennot voivat olla myös luennoitsijan ja opiskelijoiden vuoropuhelua. Luennoilla on mahdollista esittää kysymyksiä opettajalle aikataulun suomissa puitteissa. Luentosaleissa tapahtuvan lähiopetuksen lisäksi luento-opetus voi olla opetusta videoneuvottelun välityksellä. Itsenäinen työskentely Kaikkeen opiskeluun kuuluu itsenäistä työskentelyä, vaikka sitä ei olisi erikseen mainittu opetusohjelmassa. Itsenäinen työskentely on kirjallisuuden lukemista, harjoitusten tekemistä, oppimis- ja harjoituspäiväkirjan laatimista tai esseiden työstämistä. Verkko-opiskelu Verkko-opiskelu on joko kokonaan tai osittain verkkoympäristössä tapahtuvaa opiskelua, joka koostuu tiedon etsimisestä, materiaalin tuottamisesta ja jakamisesta sekä vuorovaikutuksesta verkossa. Vaikka verkko-opiskelu perustuu pääosin itsenäiselle opiskelulle, se kuitenkin mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen opettajien ja opiskelijoiden kesken esimerkiksi erilaisten kanavien kautta, kuten chat, keskustelualueet ja sähköposti. Verkko-opiskelussa korostuvat kirjoittaminen ja kirjallinen vuorovaikutus. Monimuoto-opinnot Monimuoto-opinnoilla tarkoitetaan joustavia, monenlaisiin oppimismenetelmiin ja opetusratkaisuihin perustuvia opintoja. Monimuoto-opinnoissa yhdistyvät lähi-, etä- ja itseopiskelu, joita tuetaan opiskelijan ohjauksen ja neuvonnan avulla. Opintojaksojen suoritustavat ovat yleensä toisilleen vaihtoehtoisia ja monipuolisia. Monimuoto-opintoihin voi sisältyä:
Monimuoto-opiskelijoille voidaan järjestää tuutorikokoontumisia, joiden tarkoituksena on tukea itseopiskelua. Monimuoto-opinnot Avoimessa yliopistossa on suunniteltu niin, että opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti itsenäisesti ilman läsnäoloa luennoilla tai harjoituksissa. Lähteet: |