Teologian opinnot

Tervetuloa tutustumaan Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston teologian operustarjontaan. Sinulle on avoimen kautta auki monta eri ovea. Avoimen yliopiston teologian opinnot voivat auttaa sinua sammuttamaan tai kasvattamaan tiedonjanoasi, täydentämään koulutustasi aineenopettajaksi tai avaamaan oven yliopistoon.

Yleisen teologian perusopinnoissa opiskelija oppii arvioimaan uskonnollisen, erityisesti kristillisen kulttuurin vaikutuksia ja yleistä merkitystä historian ja nykyhetken kannalta. Tätä varten opiskelija pyrkii omaksumaan keskeisen teologisen ja uskontotieteellisen käsitteistön perehtyen raamattututkimuksen lähtökohtiin ja tulkintatapoihin, kristillisen kirkon vaiheisiin, erityisesti läntiseen perinteeseen sekä kristillisen uskon ja etiikan perusteisiin. Opinnoissa tarkastellaan myös maailman muita uskontoja niiden omista lähtökohdista käsin uskontodialogin näkökulmasta.

Aineopinnoissa laajennetaan perusopinnoissa käsiteltyjä teemoja. Opiskelija perehtyy tieteellisen tutkimuksen periaatteisiin ja erityisalan vaatimiin metodologisiin lähtökohtiin.

Ortodoksisen teologian erillisiä arvosanoja opiskeleva perehtyy kuuteen teologiseen oppiaineeseen: eksegetiikkaan, kirkkohistoriaan, systemaattiseen teologiaan ja patristiikkaan, käytännölliseen teologiaan, uskontotieteeseen ja ortodoksiseen kirkkomusiikkiin. Eksegetiikan opintojen tavoitteena on oppia ymmärtämään Vanhaa ja Uutta testamenttia. Perehtymällä Raamatun ajan maailmaan ja ajatteluun on tekstien sanomaa helpompi lähestyä.

Ortodoksisen – tai yleisen teologian aineopintokokonaisuus (60 op) antaa pätevyyden toimia uskonnonopettajana kaikilla luokka-asteilla, mikäli opiskelijan pohjatutkinto on sopiva. Lisätietoja löydät Finlexistä.

Opiskelijat voivat pyytää virallisen maksullisen erillisen pätevyystodistuksen teologisesta tiedekunnasta kokonaisuuden valmistuttua, mikäli oma koulutoimi tätä edellyttää.

Teologian aineopinnot (cum laude) suorittanut opiskelija voi hakea väylän kautta tiedekuntaan tutkinto-opiskelijaksi erillisvalinnassa.

Teologian opinnot ovat verkkotuettuja ja niissä hyödynnetään Moodle -oppimisympäristöä. Opiskelijalla tulee olla käytössään tietokone ja toimiva verkkoyhteys. Ohjaamme tarvittaessa, mikäli verkko-opinnot herättävät kysyttävää.

Teologian opintokokonaisuudet Avoimessa yliopistossa

Globaalietiikka 8 op
Global Ethics 8 cr
The Basic Study Unit of Orthodox theology
The Subject Study Unit of Othodox Theology
Ortodoksisen teologian perusopinnot
Ortodoksisen teologian aineopinnot
Yleisen teologian perusopinnot
Yleisen teologian aineopinnot
Raamatun kreikan verkkokurssi 10 op

Teologian opetusohjelmat

Ilmoittautuminen

Opintomaksut

Autamme mielellämme sinua askarruttavissa kysymyksissä

Suunnittelija Tiina Juurela, 050 467 8617
Koulutussihteeri Päivi Multanen, 050 467 8801

sposti etunimi.sukunimi@uef.fi