Avoin yliopisto | Yleiset ulkoasu-, viittaus- ja lähdekäytännötKeskeistä yliopistossa tehtävissä töissä on lähteiden kriittinen ja oikeaoppinen käyttö. Ulkoasu on myös kirjallisissa töissä huomioitava asia. Käytännöt vaihtelevat oppiaine- ja alakohtaisesti. Tässä luvussa tullaan käymään läpi tieteelliset viittaus- ja lähdekäytännöt sekä yleiset ulkoasu vaatimukset. Osion lopussa esitellään yleinen malli lähdeluettelosta. Kirjallisten töiden kirjoittamisessa sisältö on keskeinen, mutta muotoseikkoja ja työn ulkoasua ei sovi unohtaa. Huolimaton ja epäsiisti ulkoasu sekä epäselvät lähdemerkinnät luovat työstä huonon vaikutelman, vaikka sisältö olisikin hyvä. Työn viimeistelyyn kannattaa siis varata aikaa ja tehdä työ huolella. Seuraavaksi joitakin yleisiä tekstiosaan liittyviä käytännön ohjeita:
Lähdeviitteet yleisesti Esseevastauksesta tulee käydä ilmi se, mikä osa tekstistä on kirjoittajan omaa tuotosta ja mikä osa on kirjallisuudesta poimittua. Esseessä ei käytetä yleensä suoria lainauksia, vaan viittaukset kirjallisuuteen osoitetaan muulla tavoin. Mikäli kuitenkin käytät suoria lainauksia, muista lainausmerkit! Viittaustekniikat poikkeavat hieman eri tieteenalojen välillä, mutta alla tullaan esittelemään tarkemmin eri tiedekuntien ja oppiaineryhmien lähdekäytäntöjä ja viittaustekniikoita. Yleensä lähdeviitteisiin merkitään sulkeisiin tekstin kirjoittaja, kirjan painovuosi ja sivut, joista esitetty asia on poimittu. Jos viitataan useampaan edeltävään lauseeseen, merkitään piste viimeisen virkkeen jälkeen ja sulkeiden sisään: Viitattaessa yhteen lauseeseen, piste tulee sulkeiden ulkopuolelle: Viite voi osoittaa myös toissijaisen lähteen, jolloin teos, josta tiedot on poimittu, merkitään lauseen/kappaleen loppuun sulkeisiin: Tekstiviitteiden sijaan joissakin aineissa, erityisesti teologiassa ja historiassa, käytetään alaviitteitä. Viitteessä on ilmoitettava täsmällisesti se lähteen kohta, josta esitettävä asia on poimittu. Alaviitteessä on myös mahdollista selittää laajemmin tekstissä esiintyvää asiaa, esimerkiksi jotain tiettyä käsitettä. Viitteet merkitään numeroin. Numerosarjan voi aloittaa erikseen jokaisella sivulla tai joka kappaleessa, mutta yhtä numerosarjaa voi myös käyttää koko tekstin läpi. Esimerkki alaviitteestä: Käytätpä kirjoituksessasi ala- tai tekstiviitteitä, niitä on käytettävä loogisesti koko tekstin läpi. Tyyliä ei saa muuttaa välillä!
Lähdeluettelo Lähdeluetteloon merkitään aakkosjärjestyksessä lähteet, joita kirjoituksessa on käytetty. Lähdeluetteloon ei kuitenkaan merkitä henkilökohtaisia tiedonantoja, vaikka sellaisia olisi osoitettu tekstiviitteissä. Lähdeluetteloon merkitään yleensä lähteen tekijä, painovuosi, teoksen/artikkelin nimi ja muut julkaisutiedot (kustantaja ja paikka). Artikkelista merkitään myös lehden numero, vuosikerta ja sivunumerot. Lähdeluettelon teossakin on eroja eri tieteenalojen välillä, seuraavassa esitetyt merkinnät ovat kuitenkin melko yleisiä. Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran kirjasta Tutki ja kirjoita saat selkeät kirjoitusohjeet, jotka soveltuvat erityisesti kasvatus- ja yhteiskuntatieteisiin. Seuraavaksi esimerkkejä: Artikkeli: Tutkimusraportti: Elektroninen media: Internet-lähde: Sähköpostilähde: Katsaukset ja arvostelut: Teologiassa lähdeluettelo laaditaan edellisistä poikkeavalla tavalla. Lähteen tekijän nimen alle kirjoitetaan lähteen ilmestymisvuosi ja lähteen nimi. Jos samalta tekijältä on useampia lähteitä, kirjoitetaan lähteet ilmestymisjärjestyksessä tekijän nimen alle. Esimerkiksi: Piiroinen, Petri Kirkkokunnan ylösnousemus Jos tekijöitä on useampia kuin kolme, lähteen nimi merkitään ensimmäiseksi (ylös) ja vuosiluvun jälkeen lähteen nimi toistetaan ja tämän jälkeen kirjoitetaan tekijöiden nimet. Samoin menetellään, jos kirja on toimitettu. Toimittajien nimet merkitään vuosiluvun ja lähteen nimen jälkeen. Esimerkiksi: Erämaan hedelmälliset puutarhat Lähteet:
|